Someone I agree with to
a very large extent:
VIERASKYNÄ
Euroopan todelliset arvot löytyvät historiasta
Julkaistu: 18.10.2010 Helsingin Sanomissa
osastolla Pääkirjoitus
Eurooppalaisesta
arvomaailmasta viime aikoina käydyssä keskustelussa
on usein sekoitettu arvot ja välineet. Arvoina on
pidetty muun muassa mielipiteen- ja
yhdistymisvapautta, demokratiaa, hyvinvointia ja
"rationaalista kansalaiskeskustelua". Nämä eivät
kuitenkaan ole arvoja vaan välineitä; ne ovat tapoja
ja teitä, joilla tavoitellaan varsinaisia arvoja.
Arvoja sen sijaan ovat
esimerkiksi hyvyys, kauneus, oikeus ja rakkaus sekä
niiden ilmentymät, kuten velvollisuudentunto,
hyväntahtoisuus, kohteliaisuus, huomaavaisuus,
avuliaisuus, anteliaisuus, solidaarisuus ja
ystävyys. Nämä arvot sisältyvät etiikan ja moraalin
käsitteisiin, ja siksi Euroopan poliittisten
instituutioidenkin olisi edistettävä niitä ja
huolehdittava siitä, että ne saatetaan uusien
sukupolvien ihanteiksi.
Myös keskustelu uskonnon asemasta tulisi
yhdistää kysymykseen kirkkokuntien osuudesta etiikan
ja moraalin ylläpitäjinä. Asian tämä puoli kuuluu
valtioiden ja valtioliittojen toimivaltaan, kun taas
ihmisten henkilökohtaiset uskonnolliset sitoutumiset
tai halu pysyä erillään uskonnoista ovat
yksityisasioita.
Euroopassa voimme
tavoitella yhteisiä moraaliarvoja, mutta
maailmanlaajuisesti se tuskin on mahdollista.
Perinteisten eurooppalaisten arvojen tarjoamista ja
tyrkyttämistä pidetään muualla maailmassa
imperialismina. Tällainen toiminta provosoi
vastarintaa, kuten on käynyt esimerkiksi
Lähi-idässä.
Ihanteeksi tarjotun
valistusajan arvostus on historiallinen ilmiö, joka
liittyy 1900-luvun jälkipuoliskon edistys- ja
järkiuskoon. Sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto
profiloituivat hyvin selvästi tähän ideologiaan,
joka syrjäytti Euroopan traditiolle ominaiset
historian, uskonnon ja filosofian, siis
moraalifilosofian, näkökannat.
Yhdysvalloissa läsnä
oleva historiallinen aika on lyhyt ja kansalaisten
siteet maihin, joista he ovat lähtöisin, käyvät yhä
ohuemmiksi. Sen sijaan suurimmassa osassa Eurooppaa
kaupungit, viljelykset, kirkot, linnat, yksityiset
kodit sekä yliopistot ja koulut ovat vanhoja ja
muistuttavat luonnollisella tavalla menneisyydestä.
Uskonnollinen ja
kirkollinen elämä on Yhdysvalloissa pirstoutunutta.
Euroopassa se on kokonaisempaa, varsinkin
katolisissa maissa mutta myös valtiokirkkoperinnettä
noudattavassa anglikaanisessa ja luterilaisessa
maailmassa.
Neuvostoliitossa taas
Venäjän ja muiden neuvostotasavaltojen vanha
historia häivytettiin taustalle ja uskonto
kiellettiin. Kummallakin suunnalla järki, tiede ja
tulevaisuus olivat ihannemaailman hallitsevia osia.
Neuvostoliiton hajottua asiat ovat tässä suhteessa
muuttuneet ratkaisevalla tavalla.
Eurooppalainen ihminen ei ole kuitenkaan vain
valistusajan ihanteiksi määriteltyjen - tai
arveltujen - aatteiden perillinen, vaikka niillä
onkin suuri merkitys; 1700-luvun aatemaailma on toki
paljon monivivahteisempi asia kuin se "valistus",
josta yksinkertaistaen puhutaan.
Emme voi mitenkään
ohittaa 1800-luvun romantiikkaa ja 1900-luvun
aatteita, kuten psykoanalyysia. Tunteen, tahdon,
halujen ja viettien osuus ihmisyydestä on myös
tunnustettava. Ihminen ei ole mitattava suure, vaan
jotakin laajempaa ja vaikeampaa.
Eurooppalaista
ihmisyyden perinnettä ei voi redusoida yhteen
aatepohjaan. Tämä koskee sekä yksilöitä että
erilaisia ryhmiä, kansoja, säätyjä ja muita
yhteisöjä.
Romantiikan nimellä
tunnettu aatesuuntaus nousi nimenomaan valistuksen
vastustamisesta. Se korosti, että järki on vain osa
ihmisyyttä ja että tunteen ja tahdon maailmat on
tunnustettava ja niitä on korostettava.
Romantiikka laajensi
ratkaisevasti ajattelun ja itsetuntemuksen
historiallista ulottuvuutta. Eurooppalainen ihminen
alkoi mielessään liikkua useiden vuosisatojen
piirissä. Suomessa tämä ei ehkä näy yhtä selvästi
kuin esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Britanniassa,
Espanjassa, Italiassa ja Puolassa.
1900-luvun suuria sotia on totuttu kutsumaan
maailmansodiksi. Termi korostaa Yhdysvaltojen
osuutta sotiin, vaikka se oli suhteellisesti
vähäinen. Nämä sodat olivat aivan olennaisesti
eurooppalaisia sotia.
Eurooppa on yhtäältä
sotaleskien ja sotaorpojen ja toisaalta miehityksien
aiheuttamien ristiriitojen ja keskinäisten
vihamielisyyksien manner. Sotien kokemukset
hajottivat syvällisesti maailmankuvaa. Se ilmeni
psykoanalyysin ja monien taidevirtausten
korostamassa piilotajuisuuden ja viettien esiin
tuomisessa. Harmonian ja sovinnollisuuden arvot
jäivät taustalle.
Vaikka 1900-luvun
aateperintö on ristiriitainen, senkin
yleisvaikutelmaksi jää epäusko pelkän järjen ja
rationaalisuuden mahdollisuuksiin ratkaista
ihmiskunnan ja yksilön suuria kysymyksiä.
Historian tunteminen ja
pohdinta, uskonnon moraalisen puolen tähdentäminen
sekä filosofian painottaminen moraalifilosofian ja
ymmärtämisen suuntaan voisivat johtaa todellisten
eurooppalaisten arvojen löytämiseen. Euroopan
kirjallisuuden, musiikin sekä kuva- ja
rakennustaiteen suuri, elävä perintö on tämän
arvomaailman keskeinen tradition siirtäjä. Kautta
aikojen keskeisenä pedagogisena menetelmänä on ollut
kertominen esikuvallisten ihmisten elämästä ja
toiminnasta.
Koululaitos on vastannut
satoja vuosia näiden sivistyksen elementtien
opettamisesta ja ylläpidosta. Koulu ja yliopisto
ovat olleet ratkaisevia tekijöitä Euroopan
yhtenäisyyden kannalta. Keskiajalta lähtien
oppisisältö oli pitkään olennaisesti samanlainen
kaikkialla. Koulujärjestelmässä on yhä tallella
paljon moraalipääomaa, vaikka Euroopan tärkeimmän
moraalifilosofin Ciceron teoksia ei taideta enää
paljon lukea, ainakaan meillä.
Aivan olennaista on
toimia - jopa taistella - sen puolesta, ettei koulua
ja yliopistoa alisteta vain välineellisten
tavoitteiden palvelijoiksi.
Kirjoittaja on historian emeritusprofessori.